Ottniell Jürissaar

Kevääntytöt

224-leheküljeline tavaformaadis ja kõvas köites raamat (soome keeles)

1993

Minavormis meenutused armastuse otsimisest.

«Ja juuri silloin venäläiset tankit tulivat yhtäkkiä Taaranlinnaan. Tuli väkivalta. Tuli valhe.
En voinut uskoa, että se, mitä tapahtuu, on totta, enkä jääräpäisesti halunnut tunnustaa julmaa nykyisyyttä. Kouristuksenomaisesti pidin kiinni nuoruuteni illuusioista. Elin romanttisissa unelmissa ja päätin puolustaa niitä hinnalla millä hyvänsä. Haaveksin ideaalisesta rakkaudesta, joka tulee elämääni vain kerran ja jää luokseni ikuisesti. Haaveksin vienon runouden ja puhtaan musiikin luomisesta. Ja haaveksin siitä, että meidän oma pieni ja vapaa maamme jäisi vapaaksi ainiaan. Minusta tuntui, että tankit ovat vain lyhyt paha uni. Mutta tankit jäivät ja vaikka kuinka hangoittelin pahaa todellisuutta vastaan, elämä oli elämää ja siitä tuli armottoman ankara.
Minä-muoto, jonka valisin aloittaessani kirjoittamisen, oli rohkea päätös, kun kyse on sellaisesta intiimistä aiheesta kuin rakkauden etsiminen. Mutta miksi ei voisi viidenkymmenen vuoden kuluttua menetyksiä pelkäämättä etäältä katsojana ystävällisesti myhäillä itselleen ja suhtautua inhimillisellä myötätunnolla omaan onneen ja onnettomuuteen.
Mutta haluaisin, että meidän taas vapaan maan pojat sekä tytöt olisivat yhtä rehellisiä ja vilpittömiä ja sielultaan puhtaita kuin kerran olimme me – silloisen Eestin nuoriso.
Ottniell Jürissaar
Alates 7,70 €

Tooteinfo
Tootekood R0036696
Aasta 1993
Autor Ottniell Jürissaar
Illustraator Aarne Mesikäpp
Tõlkija Eha Lättemäe
Köide kõva
Lehekülgi 224
Ümbris ei
Keel soome
Teema maailm

Kas kõik raamatud on kohe saadaval?

Uued raamatud - suur osa on laos olemas (seisukord>uus), aga suur osa on ka tellimisel (seisukord > uus tellimisel). Tellimisel raamatud saabuvad lattu enamasti 1-2-3 päeva jooksul. 

Kasutatud raamatud (seisukord > väga hea, hea, rahuldav) on kõik kohe laos või poes olemas.

Mis siis teha, kui minu otsitud raamat on läbi müüdud?

Leia otsitav raamat täppisotsinguga siit.
Saada oma soov info@raamatukoi.ee. Me salvestame selle ja anname teada, kui raamatu
leiame. Vahel leiame kiiresti, vahel kulub aastaid. On raamatuid, mille järjekorras on mitu inimest. 

Kuidas raamatud kätte saab?

Saadame raamatuid kõigisse pakikappidesse ja kulleriga otse tellija aadressile. Raamatuile saab ka ise kauplustesse järele tulla: Harju tn 1 Tallinnas või Lossi tn 28 Viljandis. Soome, Lätti ja Leetu saadame raamatuid nii pakikappidesse kui tavapostiga, mujale maailmas samuti tavapostiga. Loe lähemalt siit.

Millises seisukorras on kasutatud raamatud?

Iga kasutatud raamatu eksemplari juures on märgitud seisukord: väga hea, hea, rahuldav, halb ja vajadust mööda ka täpsustus. Loe lähemalt siit.